Hyppää pääsisältöön

17.6.2026

Kuva
Laura Merzin teos Leikki kesken Aistinvarainen-näyttelyssä, missä sitä voi koota uudella tapaa ja leikitellä ominaisuuksilla. Kuva Suomen käsityön museo / Anni Ilves
Suomen käsityön museo on valittu seitsemän finalistin joukkoon Vuoden museopedagoginen teko 2026 -kilpailussa. Finalistipaikan toi museon vuonna 2025 esillä ollut Aistinvarainen-näyttely, joka haastoi perinteisen museokokemuksen tekemällä tuntoaistista keskeisen tavan kohdata taidetta. Näyttely tuotettiin yhteistyössä Taiteilijat O:n kanssa.

Vuoden museopedagoginen teko -palkinto myönnetään museopedagogiaan liittyvälle ajankohtaiselle projektille, hankkeelle tai teolle. Tänä vuonna ehdotuksia tuli kaikkiaan 20, joista Pedaalin hallitus valitsi seitsemän finalistia. Voittaja julkistetaan lokakuussa Torniossa järjestettävillä Suomen Museoliiton Yleisötyöpäivillä. 

Pedaalin hallituksen puheenjohtaja Inka Yli-Tepsa toteaa, että tämän vuoden ehdotukset vastasivat ajankohtaisiin tarpeisiin vahvistamalla osallisuutta, saavutettavuutta, yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja medialukutaitoa. Ne myös uudistivat museopedagogiikkaa osallistavilla ja elämyksellisillä tavoilla sekä tavoittivat uusia yleisöjä.

Muita finalisteja ovat Tampereen museoiden Konkarimuskari, Lönnströmin taidemuseon Big Botanic -teos ja siihen liittyvä yleisötyö, Sagalundin museon Ada ja kasvien kuiske -lastenkirja ja kiertonäyttely, Tornionlaakson museon Aika-arkku, Median museo ja arkisto Merkin Mediakoulu sekä Poliisimuseon draamalliset opastukset.

Aistinvarainen kehotti tutkimaan näyttelyä uudella tapaa

Suomen käsityön museon finalistityö, Aistinvarainen-näyttely, nosti katseaistin sijaan tuntoaistin keskeiseksi tavaksi kohdata taidetta. Näyttelyssä yleisö sai koskea, tunnustella, haistaa ja jopa muokata teoksia. Tavoitteena oli syventää kävijöiden ymmärrystä taiteilijoiden käyttämistä materiaaleista, tekniikoista ja työskentelytavoista. 

Näyttelyn erityinen ansio oli sen saavutettavuudessa. Moniaistinen toteutus mahdollisti teosten kokemisen tasavertaisesti myös näkövammaisille ja neuroepätyypillisille kävijöille. Näyttely avasi uusia tapoja kohdata taidetta ja teki museokokemuksesta aiempaa osallistavamman. Näyttelyä varten Suomen käsityön museo haastoi taiteilijat tekemään teoksensa niin, että ne ovat kosketeltavia ja aistittavia sekä hyväksyivät sen, että teokset palaavat näyttelyn jälkeen taiteilijalle hyvin rakastettuina ja mahdollisesti kosketuksesta muuttuneina. 

Asiakaslähtöisyys, osallistaminen ja saavutettavuuden huomioiminen ovatkin olleet keskeisiä teemoja Suomen käsityön museon toiminnassa, ja niiden eteen tehdään jatkuvaa kehitystyötä. Aistinvarainen-näyttely osoitti, että museo voi tarjota elämyksiä erilaisille kävijöille heidän omista lähtökohdistaan käsin. Aistinvarainen-näyttely oli suunnattu kaikenikäisille, ja sen monipuoliset teemat herättivät runsaasti keskustelua eri näkökulmista. Näyttely on vielä päättymisensä jälkeenkin saanut paljon myönteistä palautetta ja jäänyt vahvasti kävijöiden mieleen.

Pedaali ry – Museopedagoginen yhdistys

Pedaali ry:n tavoitteena on edistää museopedagogista toimintaa, vahvistaa yleisötyötä tekevien ammatillista identiteettiä ja arvostusta, sekä tukea jäsentensä ammatillista kehittymistä. Yhdistys toimii alan keskustelufoorumina ja tarjoaa jäsenistölleen koulutusta ja verkostoja. Vuoden museopedagoginen teko -palkinnolla halutaan nostaa esiin museoiden yleisötyötä ja pedagogista toimintaa sekä lisätä alan tunnettuutta suuren yleisön keskuudessa.

Lisätietoja
Margarita Rosselló Ramón, museolehtori, Suomen käsityön museo, p. 040 701 7452, [email protected]
Inka Yli-Tepsa, puheenjohtaja, Pedaali ry, [email protected] 
Jenni Siltainsuu, tiedottaja, Pedaali ry, p. 043 825 6085, [email protected]