Kansallispukuja valmistavat ja käyttävät kaikenikäiset naiset ja miehet käsittäen niin alan ammattilaisia kuin yksittäisiä puvuista ja käsitöiden tekemisestä kiinnostuneita henkilöitä. 

Kansallispukujen valmistaminen edellyttää monipuolista kädentaitoihin perehtymistä. Maassamme toimii kansallispukujen valmistukseen erikoistuneita yksityisiä ammattilaisia, kankaiden kutojia, pukujen ja puvun osien sekä korujen valmistajia. Pukujen valmistajat ja kurssiopettajat ovat tärkeitä perinteen siirtäjiä ja jatkajia pukujen valmistuksen osalta.

Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin

Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.

Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa 

Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa

Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas

Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi

Kansallispukukeskuksen Komeasti juhlaan -osiossa on esillä pukukokonaisuuksia eri puolilta Suomea ja eri aikakausilta. Pukujen lisäksi näyttely kertoo tekstiilien ja valmistustapojen historiasta. Huomio kiinnittyy näyttelyssä pukujen upeisiin yksityiskohtiin: pellavaisiin ja villaisiin kankaisiin, tinasolkiin, värikkäiden hameiden raidoituksiin, päähineisiin, taskuihin...

Näyttely herättelee myös kysymyksiä. Minne esimerkiksi arkiset ja juhlavat vaateparret sitten päätyivät käytön jälkeen?