Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.
Tukkilaisromantiikka ja minimittaa 6.4.–11.11.2018
Suomen kansallispukukeskukselle lahjoitetuista puvuista koostuva näyttely Suomen käsityön museon Kujalla kertoo omaa tarinaansa kansallispukujen muutoksista menneinä vuosina. Helmojen pituudet ja runsaudet, materiaalit ja mittasuhteet ovat vaihdelleet niin käyttäjien kuin vuosikymmentenkin välillä. Kukin puku on oman aikakautensa tuote, jossa näkyy tekijän oma kädenjälki.
Muinaispuku
Muinaispuku perustuu esihistoriallisen ajan hautalöytöihin
Muinaispuvut perustuvat arkeologisissa kaivauksissa löytyneisiin esihistoriallisen ajan lopun tekstiilien jäänteisiin. Pakanalliseen tapaan kuului haudata vainajat juhlapuvuissaan. Naisten pukujen koristeena oli usein runsaasti pronssispiraaleja ja muita koruja, joista liuenneet kuparisuolat ovat säilyttäneet pukujen kankaiden osia. Näiden fragmenttien perusteella tutkijat ovat pystyneet selvittämään pukujen rakenteen, kankaiden lankatiheydet ja paljon muuta.
Kansallispukusanastoa
Alaset, pitkän paidan alaosa, joka oli karkeampaa kangasta kuin yläosa
Flammu-, täplä- eli ikatvärjäys, värjäysmenetelmä, jossa lanka sidotaan tulevan kuvion ohdalta ennen värjäystä. Sidotut kohdat jäävät värjäytymättä ja kudottaessa nemuodostavat kankaaseen kuvioita. Flammukankaat yleistyivät Suomessa 1700- ja 1800- lukujen vaihteessa
Floderi, nyplätyn Raumanpitsin nimi
Floretti, naisten liivien yksivärinen kukkakuvioinen villakangas
Frimodiglai, nyplätyn Raumanpitsin nimi