Harri Forstén jää eläkkeelle orkesterista, ei viulustaan

Harri Forstén soittaa vielä Jyväskylä Sinfonian syyskauden avajaiskonsertin, mutta sen jälkeen hänen statuksensa vaihtuu orkesterimuusikosta eläkeläiseksi. 

– En ole oikeastaan ajatellut, mitä teen eläkkeellä. Elän tässä hetkessä. Ajattelen niin, että jään eläkkeelle orkesterista, mutta minulla ei ole aikomustakaan jäädä eläkkeelle viulustani, pohdiskelee tämä kokenut viulisti. 

”Djakonovin opissa opin tekemään töitä” 

Jyväskylä Sinfonian ensimmäinen konserttimestari Harri Forstén on käynyt ankaran, venäläisen viulukoulun. Hänen opettajinaan olivat teini-iässä kuuluisat viulupedagogit Vladimir Djakonov ja Tatjana Pogotseva, jotka opettivat ainoastaan lahjakkaita viulisteja. Myöhemmin opettajina olivat Paganini-viulukilpailun voittaja Emil Kamilarov sekä Dina Schneiderman. 

– Vladimir Djakonov opetti kolme vuotta Jyväskylässä 70-luvulla. Hän piti tuntinsa Gummeruksenkadun punatiilisen konservatorion yläkerran pienessä kopissa, josta usein edellinen oppilas tuli kyyneleet silmissä. Se oli hyvin, hyvin ankara koulu. 

– Minulla ja siskollani oli joka päivä soittotunti. Pisin soittotuntimme kesti seitsemän tuntia. Valtterin, joksi häntä kutsuimme, aikana oppi todella tekemään töitä. Se tuotti tulosta ja edistyimme huikeaa tahtia, muistelee Harri lapsuutensa viuluopintoja. 

”Viulunsoitto on niin lapsellisen helppoa, että haluan kokeilla sitä” 

Nuorelta Harrilta kysyttiin, haluaisiko hän soittaa oboeta vaikka oli itse ajatellut valita klarinetin soittimekseen. Harrin veli ja sisko soittivat silloin viulua opettajanaan Ulla Kekko.  

– Ulla oli ihana opettaja. Hän kävi meillä kotona opettamassa. Sisarukseni edistyivät viuluopinnoissaan huimaa vauhtia. Noin puolen vuoden kuluttua katselin vierestä sitä hommaa ja ajattelin, että tuo viulunsoitto on kyllä niin lapsellisen helppoa, että haluan kokeilla sitä. 

Pakko tehdä valinta: viulu vai oboe

Forsténien lahjakkaan muusikkoperheen äiti säesti usein lapsiaan.  

– Kerran sanoin äidille, että säestäpä, niin vetäisen tuon kappaleen, jota veljeni ja siskoni soittivat. Juuri silloin kun soitin sitä, Ulla tuli meille. Kuulin, kuinka Ulla kysyi alakerrassa isältäni, että kuka tuolla soittaa. Siitä hetkestä Ulla alkoi opettaa minua viulun soitossa sisarusteni ohella. Hänelle olen luonnollisestikin paljon velkaa ja erittäin kiitollinen.  

Harri jatkoi oboensoittoa, mutta otti sivuaineekseen viulun. Siirryttyään Djakonovin oppilaaksi, tahti viuluopinnoissa oli niin hurja, että Harrin oli pakko tehdä valinta soittaako viulua tosissaan ja jättää oboen vai jatkaako kumpaakin soitinta puolihimmeällä. Kaikkien jyväskyläläisten konsertissa kävijöiden onneksi ja iloksi tämä Jyväskylän konservatorion tähtioppilas valitsi viulun. 

– Jonkun ajan opetettuaan Ulla sanoi, että nyt olisi hyvä vaihtaa opettajaa. Hänellä olisi varmasti ollut minulle vielä paljon opetettavaa, mutta hän ei ollut itsekäs, vaan halusi antaa minut kokeneemmalle opettajalle. Se oli Ullalta epäitsekäs teko ja sisarusteni ja minun kannalta varmasti oikea ratkaisu. 

Tie Sibelius-Akatemiasta Tukholman kautta takaisin Jyväskylään 

Musiikin perusopintojen jälkeen Harri suoritti Sibelius-Akatemian diplomitutkinnon ja siirtyi sitten Tukholman Nordisk Musik Konservatoreniin jatko-opiskelemaan. 

Jyväskylä Sinfoniaan Harri tuli ensin ykkösviulusektioon niin sanotuksi tutti-viulistiksi. 

– Palattuani Tukholmasta olin Jyväskylän konservatoriossa lehtorina kolme vuotta. Totesin kuitenkin, että haluan itse soittaa, joten astelin reippaasti orkesterin koesoittoon ja sain paikan.  

Soitimme festivaalilla, jossa esiintyi myös muuan Luciano Pavarotti

Harri on soittanut myös Jyväskylän Kamariorkesterissa. Kaupunki avusti alkuun tilojen, materiaalien ja kapellimestarin kustannuksissa, mutta soittajille soittaminen Kamariorkesterissa oli palkaton harrastus. 

– Heikki Rautasalon perustamassa ja johtamassa Kamariorkesterissa olin alusta asti konserttimestarina toiminnan loppuun asti, 20 vuotta. Me soittajat pääsimme tutustumaan suureen määrään jousiorkesterimusiikkia, mitä ei sinfoniaorkestereissa soiteta, kertoo Harri.  

Yksi Kamariorkesterin tähtihetkistä Harrin mielestä oli onnistunut Meksikon kiertue.  

– Soitimme festivaalilla, jossa esiintyi myös muuan Luciano Pavarotti. Hienoja konsertteja ja sopivasti vapaa-aikaa. Pääsimme näkemään mm. Auringon ja Kuun temppelit sekä uskomattoman upean luonnonparatiisin, jossa on kuvattu esimerkiksi Tarzan-elokuvia. 

Harri paiski töitä opintojensa ohessa rahoittaakseen opintonsa 

Vuonna 1979 Harri sai ensimmäisen kiinnityksensä orkesteriin Mikkeliin. Orkesterin silloinen kapellimestari Onni Kelo soitti Harrille ja pyysi häntä konserttimestarin koesoittoon. Harri voitti sen ja sai työpaikan. 

– Mikkelissä olin kaksi vuotta ja se oli kullanarvoista aikaa, koska Onni laittoi minut soittamaan isoja sooloja ja sain harjoitella konserttimestarina oloa jo opiskeluaikana. Siitä on ollut suuri hyöty minulle jatkovuosina. 

Tukholmassa Harrin piti rahoittaa itse opintonsa, joten hän kävi Örebron orkesterin koesoitossa ja läpäisi sen. Harri on soittanut Jyväskylän teatterissa kapellimestari Jyrki Heikkilän aikana. 

– Minulle ehkä kaikkein mielenkiintoisin projekti teatterilla oli Jyväskylän pienen näyttämön noin 20 kertaa esitetty Sotilaan tarina -näytelmä. 

– Se oli fantastinen näytelmä, mutta Igor Stravinskyn musiikki oli todella monimutkainen, joten en kerennyt valitettavasti seuraamaan kovin paljoa, mitä lavalla tapahtui, naurahtaa Harri. 

Tukholmassakin Harri soitti teatterissa noin kuukauden Viktoria ja hänen husaarinsa -operetin mustalaisbändissä.  

– Minulla oli siellä soittokaverina unkarilainen mustalaisviulisti. Hän oli aivan häikäisevä. Hän ei erehtynyt nopeissa takaiskuissa ikinä, hän oli kuin kone, innostuu Harri kehumaan kollegaansa. 

Yksi keikka Uppsalasta on jäänyt myös erityisenä Harrin mieleen.

– Sain seurata metrin päästä juhlapuhujana tilaisuudessa ollutta pääministeri Olof Palmea, joka puhui mielettömällä karismallaan. Hauska detalji oli Palmen jalat, kaksi perusasentoa, joita hän vaihteli koko 25-minuuttisen puheensa ajan.  

Harri on vieraillut keikkamuusikkona lähes kaikissa Suomen orkestereissa 

Yleensä keikalle kutsutaan kahdesta eri syystä, sairastapausten tai isomman kokoonpanon takia.  

– Jos on hyvä tuuri, niin keikkamuusikko pääsee kenraaliharjoitukseen, jos on huonompi tuuri, niin silloin mennään suoraan lavalle, kuvaa Harri huumorilla keikkamuusikon karua arkea. 

Sairastapausten paikkaaminen vaatii hyvää prima vistaa eli taitoa soittaa suoraan nuoteista uutta teosta. Myös kokemus auttaa, koska kokeneella soittajalla oma repertuaari on jo laaja. Myös kokemus auttaa, koska kokeneella soittajalla on laaja repertuaari. 

– Mutta prima vistaankin oppii. Muistan, että Kuhmon kamarimusiikijuhlilla oli amerikkalainen pianisti Edward Auer. Hän kertoi, että Amerikassa soittotunnin lopuksi käytetään aina 10 minuuttia niin, että lyödään vain nuotit eteen ja sitten vaan soittamaan. Tehokas tapa ja pian saa tuloksia, vakuuttaa Harri. 

- Jos on hyvä tuuri, niin keikkamuusikko pääsee kenraaliharjoitukseen, jos on huonompi tuuri, niin silloin mennään suoraan lavalle, kuvaa Harri huumorilla keikkamuusikon karua arkea. 

”Jos viulu keksittäisiin nyt, se kiellettäisiin ergonomisista syistä” 

Harri paljastaa, että kokeneetkin muusikot joutuvat myös harjoittelemaan.  

– Vaikka tulee vaikea stemma, jonka on soittanut kymmeniä kertoja, niin kyllä siellä on ne määrätyt paikat, jotka pitää harjoitella ja muistella, oliko minulla joku hyvä sormitus, joka helpottaisi soittoa. 

Mutta kokemus nopeuttaa prosessia. Harjoittelu on tärkeää senkin vuoksi, että soittaja ei jännittäisi esityksessä kropallaan ja saisi lihaskipuja. 

– Pakko myöntää, että viulistin soittoasento ei ole luonnollinen, koska siinä väännetään erityisesti vasenta kättä erikoiseen – asentoon. Kun pidät kättäsi tuntitolkulla soittoasennossa, se on vasemman puolen lihaksistolle aika rasittavaa, tietää Harri kokemuksesta. 

– Minulla ei koskaan ollut ongelmia fysiikan kanssa. Se johtuu varmaan siitä, että opiskellessa karsittiin jo väärät asennot pois. Mutta jos viulu keksittäisiin tänä päivänä, niin se kiellettäisiin ergonomisista syistä ihan varmasti. 

Harri kuuntelee musiikkia laidasta laitaan 

Harri pitää vanhasta jazzista ja joskus automatkalla hänestä on kiva kuunnella vanhaa, suomalaista iskelmää, vaikkapa Olavi Virtaa. Välillä hän saattaa poiketa kuuntelemaan Finnkinoon oopperoita. Harri nauttii musiikista laidasta laitaan. Modernimman musiikin kuuntelu jää Harrilla vähemmälle, mutta sitä on kuulemma mukava soittaa.   

– Aivan erityisesti minua kiinnostaa vanhat pianistit ja viulistit. Joskus kuuntelen vanhoja laulajia Carusosta lähtien. 

– Minua kiehtoo aivan käsittämättömästi, mitä joskus 100 vuotta sitten on ajateltu kappaleista, joita edelleen soitetaan. Soittotyyli ja ihanteet ovat muuttuneet - miten soitetaan esimerkiksi Mozartia. 

– Ennen esimerkiksi jousisoittimissa on ollut ihanteena glissandot [mahdollisimman saumatonta ja portaatonta liukumista sävelestä toiseen]. On matkittu tavallaan laulua, havainnollistaa Harri soittotyylien muuttumista. 

Harri tunnistaa vanhat mestarit heidän soittotyylistään, esimerkiksi Yehudi Menuhinin tai Jascha Heifetzin. Vanhat pianistit hän tunnistaa heidän pedaalin käytöstään ja tavastaan soittaa eri säveltäjiä, viulistit vibratostaan ja heidän omista maneereistaan. 

– Kun esimerkiksi Jascha Heifetz alkoi nauhoittaa esityksiään, hänen soittotyyliään alettiin matkia. 

Nykyisiä soittajia on vaikeampi erottaa toisistaan. Tämä johtuu Harrin mukaan siitä, että aiemmin, ennen äänentoista, muusikot tekivät itse omat tulkinnalliset ratkaisunsa, koska eivät päässeet kuuntelemaan muiden tulkintoja. Näin syntyi persoonallisia soittajia.  

– On ihan tajuttoman mielenkiintoista kuunnella, miten sama kappale voi kuulostaa niin erilaiselta, koska muusikot ajattelivat ennen ihan eri tavalla musiikista. 

- Pakko myöntää, että viulistin soittoasento ei ole luonnollinen, koska siinä väännetään erityisesti vasenta kättä erikoiseen asentoon, tuumaa Harri.

Musiikki on Harrille elämä, työ ja harrastus 

Harrin elämään mahtuu myös muita mielenkiinnonkohteita kuin musiikki. 

– Nuorena käytin viikkorahani usein oopperalevyihin. Tunsin koko italialaisen oopperakirjallisuuden kuin omat taskuni. Nautiskelin oopperamusiikista. Olen varmaan ollut aina vähän kaunosielu. Pidän erityisesti melodisista ja romanttisista Italian kultakauden oopperoista: Verdistä, Puccinista. Se musiikin kauneus! Olen aina arvostanut hyvää laulua.  

Mutta kyllä Harrilla on paljon muitakin harrastuksia kuin musiikki. Häntä on kiinnostanut aina myös kuvataiteet. Harrille onkin tullut tutuiksi monet museot ja galleriat niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Onpa hänelle kertynyt oma kokoelmansakin taidetta. 

– New Yorkista ostin yhdestä galleriasta Marc Chagallin teoksen, ja siinä meni matkarahat heti ensimmäisenä iltana. Ei ollut perhe oikein tyytyväinen ja siitä olen saanut kuulla useamman kerran jälkeenpäin, nauraa Harri. 

Postimerkkien keräily ja tutkiminen on ollut Harrille rakas harrastus jo lapsesta lähtien.   

– En tiedä, kaivanko merkit taas pölyn alta, kun aikaa tulee statuksen vaihdon myötä enemmän. 

Lisäksi Harri on intohimoinen kävelijä. Juokseminen ei ole Harria niinkään kiinnostanut.  

– Kävellessä kulkee sen verran hitaasti, että kerkeää katsella ja rekisteröidä asioita. Olen esimerkiksi löytänyt aivan fantastisia yksityiskohtia tämän meidän kaupunkimme rakennusten julkisivuista. Niitä ei autolla ajaessa edes huomaisi, kehuu Harri kävelyharrastustaan.  

– Yksi mieluisa kesäharrastus on ehdottomasti Jaguar E-tyypillä kruisailu. Sopii konserttimestarin imagoon vallan mainiosti, sanoo Harri silmää iskien. 

Entä mitä aiot tehdä eläkkeellä? 

– Pidän koneen lämpimänä. Minähän jään eläkkeelle orkesterista, en viulusta. En ole ajatellut sinne asti. Sen näkee sitten, kuittaa Harri eläkesuunnitelmistaan ja kiirehtii viulunsa kanssa harjoituksiin. 

---

Teksti: Satu Kivistö