Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Uudenkarheat kansallispuvut 16.11.2018-5.5.2019

Uudenkarheat kansallispuvut -näyttely esittelee uusimpia kansallispukuraadin hyväksymiä kansallispukuja eri variaatioineen. Esillä on viisi uusinta pukukokonaisuutta, muun muassa Saarijärven naisen tarkistettu puku, joka julkistettiin kuukausi sitten. Kaikki näyttelyssä olevat kansallispuvut ovat joko aivan uutena koottuja pukumalleja tai perinnepohjaisuudeltaan tarkistettuja ja edustavat siten uusimpia pukututkimuksen tuloksia.  Pukujen kokoamisessa on Suomen kansallispukukeskuksella ollut keskeinen rooli. Uudenkarheat kansallispuvut esillä Kujan näyttelytilassa 16.11.2018–5.5.2019

kansallispuku
kansallispukukeskus
kansallispukuraati
Suomen kansallispukukeskus
Suomen käsityön museo
näyttely
Kuva
Saarijärven naisen kansallispuvun yksityiskohta. Kuva SKM/Hannu-Pekka Auraneva

Kansallispukuraati

Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijaelimenä toimii kansallispukuraati, joka koostuu kansallispukukulttuuriin perehtyneistä asiantuntijoista. Raadissa on 12 jäsentä. Raatiin kuuluvilla on laaja tietämys kansan- ja kansallispuvuista sekä pukuhistorian että valmistamisen osalta. Tehtävänä on hoitaa ja selvittää pukuihin ja pukukulttuuriin liittyviä ja esille tulevia kysymyksiä.

Kansallispukuraadin tehtäviin kuuluu:

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
kansallispukuraati
Kuva
Kansallispukuun kuuluvan tykkimyssyn pukeminen vaatii opettelua. Kuva SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kansallispuvun hankinta

Kansallispuku valitaan perinteet huomioon ottaen, ensisijaisesti oman tai suvun kotiseudun tai synnyinseudun mukaan mutta myös muiden perusteiden tai mieltymysten mukaan. Kansallispuvun voi valmistaa itse, teettää, ostaa tai vuokrata. Myös vanhan puvun voi kunnostaa tai täydentää lisäosilla.

Kansallispukujen kankaat ja tarvikkeet ovat laadukkaita luonnon materiaaleja, tyypiltään, kuosiltaan ja väreiltään asianomaiselle puvulle hyväksytyn mallin mukaisia.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
kansallispuku
Kuva
Suomalaisen kansallispuvun voi ostaa valmiina, teetättää tai tehdä itse. Kuva SKM/Studio Varjo

Suomen kansallispukukeskuksen toiminta

Suomen kansallispukukeskus vastaa suomenkielisen alueen kansallispukututkimuksesta, uusien pukujen kokoamisesta, pukutarkistuksista ja pukuihin annettavasta koulutuksesta ja neuvonnasta. Kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista.

Suomen käsityön museo
Suomen kansallispukukeskus
suomalainen
kansallispuku
tietopalvelu
Kuva
Suomen kansallispukukeskuksen toiminnalla on pitkät perinteet. Kuva SKM/Hanna-Kaisa Hämäläinen