Lämmin ajatus kietoutuu käsin tehtyihin tuotteisiin
Hyväntekeväisyyteen työtä tekeviä ompeluseuroja perustivat 1840-luvulta lähtien monet yhdistykset. Kuvassa Helsinkiläisen Työväenyhdistys Arbetets Vännerin keskustoimikunnan ompeluseuran naisia vuonna 1894.
Käsillä tekemisen kulttuuriperintö eli tarve tehdä käsin on yhä vahvana meidän suomalaisten DNA:ssa. Meille on opetettu kädentaitoja jo 1800-luvulta lähtien ensin kansakoulussa ja myöhemmille sukupolville peruskoulussa. Käsillä tekemisen taidolla ja tahdolla tehdä hyvää kanssaihmisille on Suomessa myös pitkät perinteet. Nykyään tunnettujen vapaaehtoistoimintoja edeltävä naisten ompeluseuratoiminta virisi Suomessa jo 1840-luvulla. Samoihin aikoihin monilla paikkakunnilla perustettiin ensimmäisiä hyväntekeväisyyteen ja rahvaan sivistystyöhön suuntautuneita Rouvasväen yhdistyksiä.
Hyväntekeväisyystyö laajeni Suomessa 1880-luvulla, jolloin perustettiin monia humanitäärisiä yhdistyksiä. Ompeluseuratoiminnan laajentuessa 1800-luvun lopulla, siihen liittyivät kristillisten yhdistysten lisäksi monet suuret järjestötoimijat, kuten raittius-, nuoriso- ja maamiesseurat.
Ompeluseuroja perustettiin myös tehtaiden yhteyteen, jolloin työväestön oli helpompi tulla mukaan toimintaan. Varoja hankittiin yleensä paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Vahvana aatteellisena tavoitteena oli myös parantaa naisten osin unohtunuttakin käsityöllistä osaamista.
Miesten yhteisöllisenä toimintana erityisesti talonpoikaisessa maatalousyhteiskunnassa olivat erilaiset talkoot, joiden avulla autettiin naapureita, tehtiin tuotteita yhteiseen hyvään tai rakennettiin muun muassa seurojen taloja ja tiloja yhteisille toiminnoille. Näissä talkoissa oli mukana koko kyläyhteisö, mutta rakentamisesta vastasivat yleensä miehet. Sota-aika ja siirtolaisuus on saanut myös suomalaiset toimimaan yhteiseen tarkoitukseen.
Siirtoväen hyväksi järjestettiin talkoita. Kuvassa valmistetaan pärekoppia. Samalla valmistukseen liittyvä tietotaito välittyi sukupolvelta toiselle. Kuva: Museovirasto/Erkki Halme, 1940 (Suurtalkoot ry:n kokoelma).
Naisväki talkoissa siirtoväen hyväksi. Tilkkupeittoja valmistui tarpeeseen. Kuva Museovirasto/Erkki Halme, 1940 (Suurtalkoot ry:n kokoelma).
Lähemmäs nykypäivää siirryttäessä huomataan, että monilla järjestöillä, kuten Martoilla, Suomen Punaisella Ristillä, Unicefillä ja Vaaka ry:llä on pitkät perinteet erilaisten käsityöllisten hyväntekeväisyystempauksien toteuttamisessa. Hyväntekeväisyyskohteet ovat vain vaihdelleet vuosikymmenten aikana. Viime vuosina on autettu käsitöiden avulla muun muassa keskosvauvoja, varusmiehiä ja kodittomia.
Lue lisää hyväntekeväisyyskäsitöistä ja niiden historiasta Craftstories-sivustolta.
Kansainvälisestikin hyväntekeväisyyteen neulomisella tai muilla käsitöillä on pitkät perinteet. Laajana yhteisöllisenä toimintana juuret juontavat ainakin ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin muun muassa Yhdysvalloissa sotilaille neulottiin erilaisia asusteita, kuten sukkia ja lapasia. Vastaavasti lähihistoriassa Afganistanin sota on saanut aikaiseksi samankaltaista toimintaa, kun tämän sodan keskellä eläville on eri puolilla maailmaa valmistettu muun muassa peittoja ja pukimia.
Käsin tehdään hyvää
Hyväntekeväisyyskäsitöitä on tutkittu ja selvitetty muun muassa ihmisten motivaatioita töiden tekemiselle. Auttamisen halu on ollut yksi tärkeimmistä syistä. Itse valmistettujen tuotteiden avulla on välitetty lämpöä, myös henkisesti. Teollisesti valmistettuja tuotteita saa ostettua halvalla, eikä tuotteiden valmistukseen tarvitse vaivautua. Käsillä tekeminen ei ole välttämätöntä. Monesti tekijä, eli lähettäjä toivoo, että ajatuksen lämpö ja sympatia välittyy paremmin käsin tehdyissä tuotteissa kuin teollisesti valmistetuissa.
"Löysin Facebookista ryhmän, jossa neulotaan Ukrainan sotilaille lämpimiä neuleita. Ensimmäisen erän olen lähettänyt ja toinen erä on valmistumassa. Ensimmäisessä erässä lähti myös jokaiselle saajalle proteiinipatukka ja pieni lappu, jossa teksti: Tehty rakkaudella juuri sinulle, Irene Suomesta", kerrotaan Kriisiajan käsityöt -keruusivustolla. Kuva Suomen käsityön museo, Kriisiajan käsityöt keruu/Harir.
Teksti: Seija Hahl
Kuvat: Museovirasto ja Kriisikäsityöt-sivusto.