Museokokoelmien historiaa

14.12.1888 alkunsa saaneen, Valtion Käsityömuseon nimellä ja aluksi Suomen Taideteollisuusyhdistyksen alaisuudessa Taideteollisuusmuseon yhteydessä toimineen Suomen käsityön museon toimintaa ja kokoelmien muodostumista ovat eri aikoina ohjanneet aikakauden arvot ja asenteet. Voit lukea tiivistelmän museon eri vaiheista omalta sivultaan. 

Kotiteollisuuden kohottaminen museolla

1890-luvulla Suomeen perustettiin muiden Pohjoismaiden kanssa samaan aikaan Yleinen Käsiteollisuusyhdistys edistämään kansallista kotiteollisuutta. 1860-luvun katovuodet olivat heikentäneet maaseudun elinoloja ja alkava teollistuminen oli vähentänyt kiinnostusta kotiteollisuutta kohtaan. Käsityötaidon kohottaminen nähtiin ratkaisuna yhteiskunnassa syntyneeseen köyhyysongelmaan. Yhdistyksen toiminta-ajatuksessa korostettiin kotiteollisuusmyönteistä asennetta sekä käsityötaitojen parantamista kansan keskuudessa. 

Aikakauden kansallisuusaatteen innostamana koolle kutsutun asiantuntijaryhmän visiona oli eräänlainen tieteen, taiteen ja teollisuuden monitoimikeskus, johon kuuluisivat kotiteollisuustoimisto, kotiteollisuusyhdistysten verkosto, kotiteollisuuskoulut, -kaupat sekä museo. Toiminnan käynnistäjäksi kutsuttiin kotiteollisuustarkastajan virkanimikkeellä aktiivinen kotiteollisuusaatteen puolesta puhuja Lauri Kuoppamäki (vuodesta 1920 Mäkinen). 

Tavoitteena museolla oli kerätä kattava ja pedagoginen kokoelma, joka sisältäisi kotimaisia, eri aikakausilta olevia kotiteollisuusnäytteitä, niiden valmistamiseen käytettyjä työvälineitä ja raaka-aineita sekä valokuvia. Kokoelmat jaettiin kahteen osaan: historialliskansatieteelliseen ja uusia kotiteollisuustuotteita sisältävään osastoon. (Heinänen 1998, 59-61.) Esimerkkejä kotimaisesta kotiteollisuudesta hankittiin kilpailuista ja näyttelyistä, joista ilmoitettiin käsi- ja kotiteollisuuslehdissä. Kartunta jatkui tällä tavalla 1920-luvulle asti, vuonna 1926 museon näyttelytoiminta käytännössä lakkasi ja kokoelmat pakattiin laatikoihin tilanpuutteen vuoksi. Vuodesta 1908 alkaen suunnitelmallisesti kartutettua kirjastokokoelmaa täydennettiin kuitenkin melko säännöllisesti vielä vuoteen 1938 saakka. 

Tarkennuksia kokoelmatallennuksen alueisiin

Kun Suomen kotiteollisuusmuseo aloitti uudelleen (1982-1983) kokoelma-ja tallennustyönsä, yhdistettiin perinteisiä ja uusia museotyön menetelmiä. Opetusministeriön perustamistyöryhmän ohjeistuksen mukaan tallentamattomia alueita tuli mahdollisuuksien mukaan paikata ja museon kokoelmiin tuli pikaisesti kerätä esineitä, malleja, työvälineitä, materiaaleja ja valokuva-aineistoa täydentämään vuosikymmenien aikana syntyneitä kokoelmien ”mustia aukkoja”. Museon katsottiin edistävän alan tuotesuunnittelua erityisesti tarjoamalla virikkeitä sekä välittämällä tietoja ja neuvoja. (Hirvi, 1983 ja 2012.) Esine- ja valokuvakokoelmat karttuivat pääosin lahjoitusten turvin ja edustivat sotien välisen ajan tai maailmansodan jälkeisen pula-ajan ja jälleenrakennuskauden aineistoa. (Kotilainen, 1998). 

Museon tutkimus- ja tallennustoiminnan kohteeksi määriteltiin käsityön ja käsiteollisuuden historia ja nykyisyys sekä niihin liittyvät ilmiöt. Täydennystyö aloitettiin haastattelemalla kotiteollisuuden vaikuttajia ja keräämällä tietoa kotiteollisuusyhdistyksistä, neuvonta-asemista ja alan oppilaitoksista. 

Heti ”uuden alun” jälkeen museo teki aktiivista nykytallennustyötä tallentamalla rannikon käsityötaitoja, kuten tietoja Korsnäsin paitojen ja Kruunupyyn kaislatöiden valmistamisesta. Monissa tutkimus- ja tallennusprojekteissa keskityttiin tiettyihin materiaaleihin, kuten lampaanvillaan, kiven työstämiseen ja pellavaan. Taitajien tietoa ja osaamista tallennettiin valokuvaamalla ja haastattelemalla. 1990-luvulla järjestettiin myös ”Käsityöläisyyden monet kasvot” -kirjoituskilpailu, jonka teemaa jatkettiin eri puolilla Suomea toimivien käsityöläisten dokumentoinnilla. 

Kalevalaisten Naisten Liiton, Kotiteollisuuden keskusliiton, Suomalaisen Kansantanssin Ystävien, Suomen Kotiseutuliiton, Suomen Nuorison Liiton sekä Finlands Svenska Folkdansringin ja myöhemmin mukaan tulleen Karjalan liiton perustaman Kansallispukuneuvoston mallipukukokoelma luovutettiin vuonna 1991 toimintansa aloittaneen Suomen kansallispukukeskuksen hoidettavaksi. 

Katoavien ammattien tallennusta

1990-luvun lopulla havahduttiin tallentamaan katoavia käsityöammatteja, kuten satula- ja suksiseppää, tiilentekijää, vaatturia ja korinpunojaa, ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä painotettiin alueellisen nykykäsityöläisyyden dokumentointia. Kenttätyömatkoja toteutettiin mm. saaristo- ja rannikkoalueelle (2002-2003), Ahvenanmaalle (2004) ja Pohjois-Suomeen poronhoitoalueelle (2005-2007). Käsityöläisten arkea ja käsityötaitoja tallennettiin haastattelemalla, valokuvaamalla ja videoimalla. 2010-luvulla dokumentoinnin kohteena ovat olleet esimerkiksi kansallispukutaitajat ja nykyinen Taito-liitto ja sen alueelliset yhdistykset. Vuosikymmen on haastanut museoita myös useisiin aika-, tila- ja taloudellisten resurssien suhteen vaativiin tallennustilanteisiin, ns. pelastusdokumentointeihin, joissa käsityöalan perinteisiin ja keskeisiin toimijoihin kohdistuneet peruuttamattomat muutokset ovat yllättäen uhanneet hävittää osan suomalaista käsityökulttuuria.

Ilmiökeskeistä tallennusta opiskelijoiden kanssa

Jyväskylän yliopiston museologian oppiaineen opiskelijoiden kanssa on yhteistyössä tehty ilmiökeskeistä tallennusta vuodesta 1995 lähtien, aktiivisemmin kuitenkin 2000-luvun alusta. Vuosittain opiskelijat ovat itsenäisesti tai pienryhminä toteuttaneet yhdessä museon henkilökunnan kanssa suunnitellun ajankohtaisen ilmiön tai teeman nykytallennuksen. Kenttätyöt ovat koostuneet haastatteluista, valokuvauksesta ja esinehankinnoista. Vuoteen 2018 mennessä tallennuskokonaisuuksia on tehty yhteensä noin 50. Tallennustöistä on muokattu verkkoon sopivat tiivistelmät vuosien 2015 ja 2016 aikana ja vuodesta 2016 lähtien opiskelijat ovat itse siirtäneet tiivistelmät tallennustöistään verkkoympäristöön. Opiskelijoiden tallennustyöt eivät jää ainoastaan arkistoon odottamaan tulevia tutkijoita, vaan pääsevät myös laajan yleisön tarkasteltaviksi. Museologian opiskelijoiden tallennustyö tukee Suomen käsityön museon roolia valtakunnallisena erikoismuseona. Opiskelijat tuovat dokumentointiin uuden raikkaan näkökulman ja yhteistyötä jatketaan myös tulevaisuudessa. 

Tallennuksen painopisteitä nyt ja tulevaisuudessa

Suomen käsityön museon 2010-luvun lopun ja 2020-luvun tallennuksen painopisteisiin kuuluu edelleen taidekäsityön ja tekstiilitaiteen kentän toimijoiden (taiteilijoiden) työskentelyn dokumentointi videoimalla, haastattelemalla ja teoshankinnoin. Käsityön kentän rajojen kartoitus ja tulevaisuuden pohtiminen kuuluvat oleellisena osana museo kokoelma- ja tallennustoimintaan. 

Kansallispuvut osana kokoelmia

Suomen Kansallispukukeskus jatkaa yhdessä Kansallispukuraadin kanssa vuonna 2010 toimintansa lopettaneen Kansallispukuneuvoston työtä vastaten 1700-1800-lukujen kansanomaisista juhla-asuista innoituksensa ja mallinsa saaneiden kansallispukujen tutkimuksesta, dokumentoinnista, tallennuksesta, koulutuksesta, neuvonnasta ja julkaisutoiminnasta sekä uusien kansallispukujen kokoamisesta ja uusien tarkastamisesta esikuviaan vastaavaksi. Kansallispukukeskus hallinnoi myös koko neuvoston kokoamasta mittavasta tutkimusarkistosta, jossa on mukana yli 10 000 kansanpuvuista ja niiden osista otettua diakuvaa sekä kansallispukukuvia valokuvina ja akvarelleinä.