Hyppää pääsisältöön
Kuva
Suomen käsityön museon perusnäyttelyyn voi tutustua äänioppaan avulla.
Pääsisältö

Joulukuu 

Aikuisten jouluinen olkipaja
Pe 1.12. klo 14-17.30
Tule testaamaan, mihin kaikkeen olki taipuu! Pajassa on tarjolla useampia koristemalleja, joita oljesta voi kokeilla. Museoon vapaa pääsy. Pajassa materiaalimaksu 4€. 

Käsityöläisten joulutori 
La-su 9.-10.12.2023 klo 11–18
Tunnelmallinen käsityöläisten joulutori avaa oven jouluun käsityöläisten siivittämänä. Kaikki joulutorin myyjät löydät omalta sivultaan

Vuoden 2024 tapahtumat Suomen käsityön museossa

Tapahtumat sisältyvät museon pääsymaksuun, paitsi jos toisin on kerrottu. Alle 18-vuotiaat vierailevat museossa aina maksutta. 

Tammikuu 

Näyttelyn avajaiset: Kirjotut kannat sekä Dialogi - Kudottu ja kirjottu silta
Pe 12.1. klo 18–20 
Tervetuloa avaamaan kanssamme kahta hienoa näyttelyä, joissa kulttuurit kohtaavat uniikilla tavalla. Kirjotut kannat -näyttelyssä ilmaistaan kirjonnan keinoin henkilökohtaisia ja poliittisia sisältöjä ja elvytetään peittokirjontaperinnettä nykykontekstiin. Suomalaisjapanilainen näyttely Dialogi - Kudottu ja kirjattu silta pohjautuu tekstiililähtöiseen teosvaihtoon, jossa teeman on ollut matka sen eri merkityksissä.

Muistiystävällinen kierros 
Ke 17.1. klo 9.30–11 
Suomen käsityön museo järjestää keskiviikkona 17.1. klo 9.30-11 muistiystävällisen museokierroksen, joka on suunnattu muistisairaille ja heidän omaisilleen. Maksuton muistiystävällinen museokierros tarjoaa muistisairaille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen käsityöperinteeseen omassa tahdissa. 
Museokierros aloitetaan kahvittelulla ja tutustumishetkellä museon luentosalissa, jonka jälkeen tutustutaan museon näyttelyihin pienryhmässä. Suomen käsityön museo on kierroksen ajan suljettu muilta ryhmiltä. 
Kierrokselle on vapaa pääsy, mutta sille tulee ilmoittautua ennakkoon: margarita.rossello@jyvaskyla.fi tai p. 040 701 7452.
Muistiystävällinen kierros on osa Taideapteekin ohjelmaa.

Työpaja: Lohtumörrimöykyt
To 25.1. klo 14–17.30 
Jokainen meistä tarvitsee oman pienen lohtuolion. Museon työpajassa luodaan pirteän iloiset lohtumörrimöykyt pehmeistä ja voimakaskuvioisista kankaista. Jokaisen omaa lohtumörriä voi silitellä, pyöritellä ja hypistellä aina, kun tarvitsee kaveria. Jo viisivuotiailta onnistuu lohtumörrin toteuttaminen ommellen. Sitä nuoremmat tarvitsevat ompeluun vanhempien apua. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Helmikuu

Työpaja: Pieniä maalauksia
Ke 14.2. klo 14–17.30 
Annetaan tunteille valta ja vasaroidaan pieniä abstrakteja tunteenpurkauksia omiksi maalauksiksi! Pajassa hyödynnetään mustikoita, soodaa, pipettejä ja naruja. Miten mustikka räjähtää kartonkien välissä? Kuinka väriä saadaan muutettua soodalla? Kaiken ikäisille sopivassa pajassa syntyvät värikkäät maalaukset voi jatkojalostaa vaikka korteiksi. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. Ystävänpäivän kunniaksi museoon pääsee kaksi yhden hinnalla!

Työnäytös: Pikitikki
Pe 16.2. klo 15–17.30 
Suutarinverstas Pikitikin yrittäjä Hanna Piipponen kertoo työnäytöksessään supikkaiden valmistamisesta ja näyttää miten kenkää neulotaan. Samalla voi tutustua näyttelyyn Suutarinverstas Pikitikki - Perinteitä pikilangalla. Tapahtuma sisältyy museon pääsymaksuun.

Työpaja: Anesama-paperinukke lapsille
Ke 28.2. klo 14–17.30 
Kuvataiteilija Midori Tsunoin vetämässä non stop -työpajassa tehdään paperia ja kangasta yhdistämällä anesama-nukke. Työpajaja soveltuu kouluikäisille ja sitä vanhemmille. Paperinukkemaisen anesaman oma luonne ja ilmeikkyys tehdään kirjailemalla lisäkuvioita erilaisilla pistoilla. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Taiteilijatapaaminen: Midori Tsunoi ja Annukka Mikkola
To 29.2. klo 15–17 
Tule tapaamaan kahta Dialogi - Kudottu ja kirjottu -siltä näyttelyn taiteilijaa. He kertovat paitsi omasta työskentelystään, myös näyttelyn taustalla toimivasta teosvaihtoprojektista. Midori Tsunoi on paikalla tavattavissa klo 15-16 ja Annukka Mikkola klo 16-17. Tapahtumaan vapaa pääsy. 

Työpaja: anesama-nukke kankaasta (aikuisille)
To 29.2. klo 16–17.30 
Aikuisille suunnatussa anesama-nukkepajassa tehdään taiteilija Midori Tsunoin ohjeituksessa kankainen nukke. Napakkaan työpajaan mahtuu mukaan 15 osallistujaa, ja siihen ilmoittaudutaan ennakkoon verkossa. Ilmoittautumislomake avataan tammikuussa.
Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun.

Maaliskuu

Työpaja: Rakennetaan pahvista
Pe 1.3. klo 14–17.30 
Kerrankin pahvia saa repiä ja riepoa aivan mielensä mukaan. Museon pahvilaatikoista rakennellaan omia pieniä taloja, pesiä tai vaikka avaruusraketteja. Avuksi otetaan teippiä, liimaa, saksia ja veitsiä. Työpajassa pääseekin kokeilemaan kolmiulotteista hahmottelua ja antaa sisäisen arkkitehdin leikkiä. Lopullisen rakentelutuloksen voi vielä maalata haluamillaan väreillä. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Työpaja: Kirjaillaan omakuvia ommellen ja liimaten
Pe 8.3. klo 14–17.30 
Miten sinä rakentaisit omakuvasi? Aikuisille suunnatussa työpajassa annetaan lankojen puhua, ja kirjaillaan, ommellaan ja liimataan omakuvateoksia. Ennen työpajaa voi tutustua Kirjotut kannat -näyttelyyn ja tutustua sen töihin inspiraatiota hakien. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun.

Työpaja: Veistopaja
Pe 15.3. klo 14–17.30 
Kaikenikäisille sopivassa pajassa veistellään muodoton uretaanimöykky uniikiksi veistokseksi. Annetaan veisten heilua, hiomapaperin pöllytä ja yhdistellään eri veistoksen osia toisiinsa. Kuinka painovoimaa uhmaavan veistoksen sinä saisit aikaiseksi? Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun.

Työpaja: Paperihöyhen
To 21.3. klo 14–17.30 
Höyhenen kevyttä koristelua, mutta paperista. Halusit sitten ekologisen koristeen virvontaoksiin, keväisiin kransseihin tai vaikka hiuspantaan, pääset sellaisia muotoilemaan museon pajassa. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Yleisöopastus: Kirjotut kannat
Pe 22.3. klo 16.30 
Ota syväsukellus Kirjotut kannat -näyttelyyn! Museolehtori Margarita Rosselló Ramónin vetämässä opastuksessa tutustutaan paitsi tekijöihin ja teoksiin, myös peittokirjonnan perinteeseen. Opastus sisältyy museon pääsymaksuun. 

Huhtikuu

Työpaja: Pienet taikasauvat
Ke 17.4. klo 14–17.30
Ihan harrypottermaiseen taikasauvakauppaan meillä ei ole pääsyä, mutta jokainen pääsee silti rakentamaan juuri itselleen sopivan pienen taikasauvan museon pajassa. Halusit sitten Helinä-keijun taikaa tai Pelle Hermannin käkättävän kepakon, taikaa on ilmassa. Yksisarvisen harjakarvojen sijaan apunamme on syömäpuikkoja, kuumaliimaa, helmiä ja muita villejä pampuloita. Kuumaliiman käytön takia paja sopii yli seitsemänvuotiaille. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Työpaja: Naamioita ja kruunuja
Ti 23.4. klo 14–17.30 
Vapun kunniaksi museon pajassa verhoudutaan naamioihin ja kruunuihin. Koko perheen pajassa hyödynnetään kartonkia, pahvia, värejä ja kimallusta. Pajasta poistumme hurjina leijonina, kruunattuina kuninkaallisina tai pelottavina avaruusmörköinä. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Toukokuu

Työpaja: CMYK-paja taaperoille
Ke 8.5. klo 14‒15 
Millaisia väriavaruuksia taapero sekoittasi? CMYK-värikartta pohjautuu neljään väriin, mutta niiden yhdistelmä on rajaton. Pajassa maalataan ruoka-ainepohjaisilla väreillä, joten ne on turvallisia käyttää kaiken ikäisille. Pajaan mahtuu yhteensä 12 taaperoa vanhemman kanssa. Pajaan tulee ilmoittautua etukäteen verkkolomakkeella 2.5.2023 mennessä. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 
Ilmoittautumislomake: https://www.lyyti.in/taaperoCMYK 

Yleisöopastus: Hanneriina Mosseinen
To 16.5. klo 16.30 
Miten sarjakuvat ja käsityö sopivat yhteen? Museolehtori Margarita Rosselló Ramónin vetämässä opastuksessa tutustutaan paitsi Hanneriina Mosseisen teoksiin, myös niissä teemoina kulkeviin käsityötekniikoihin. Opastus sisältyy museon pääsymaksuun. 

Muistiystävällinen museokierros
Pe 17.5. 9.30-11 
Suomen käsityön museo järjestää perjantaina 17.5. klo 9.30-11 muistiystävällisen museokierroksen, joka on suunnattu muistisairaille ja heidän omaisilleen. Maksuton muistiystävällinen museokierros tarjoaa muistisairaille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen käsityöperinteeseen omassa tahdissa. 
Museokierros aloitetaan kahvittelulla ja tutustumishetkellä museon luentosalissa, jonka jälkeen tutustutaan museon näyttelyihin pienryhmässä. Suomen käsityön museo on kierroksen ajan suljettu muilta ryhmiltä. 
Kierrokselle on vapaa pääsy, mutta sille tulee ilmoittautua ennakkoon: margarita.rossello@jyvaskyla.fi tai p. 040 701 7452.
Muistiystävällinen kierros on osa Taideapteekin ohjelmaa.

Työpaja: Kasvatuspurkkien kauneutta
To 23.5. 14–17.30 
Keväällä alkaa viherpeukaloa syyhyttämään, ja kylvöjen kasvua on ilo seurata kesän lähestyessä. Kaiken ikäisille sopivassa pajassa koristellaan omat kauniit istutuspurkit kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Purkkeihin kylvetään myös siemeniä, joiden kasvua voi koko perhe jännittää yhdessä. Työpaja sisältyy museon pääsymaksuun. 

Ohjelma päivittyy jatkuvasti

Museon tapahtumakalenteri päivittyy ympäri vuoden. Tapahtumien yksityiskohdat tarkentuvat lähempänä ajankohtaa. 

Viime hetken muutoksista ilmoitetaan tällä sivulla sekä Suomen käsityön museon Facebook-sivulla.

Asiasanat:  
Suomen käsityön museo
museo
näyttely
ääniopas
tapahtuma