Naisen kansallispuku Kaukolasta – Puvun vaiheita vuosien varrelta 5.4.–13.10.2024
Kaukolan naisen kansallispuku on julkaisemisestaan lähtien ollut suosittu ja rakastettu kansallispukumalli suomalaisille. U.T. Sirelius vuonna 1921 julkaisi karjalaisen Kaukolan naisen kansallispukumallin ”Suomen kansallispukuja”-vihkossa, ja sen suosio on ollut vankkumaton siitä saakka. Pitkän historiansa aikana Kaukolan puku on elänyt ajan mukana ja sen ulkonäkö on vaihdellut. Tätä muutosta esitellään Suomen kansallispukukeskuksen näyttelyssä, jossa on esillä Kaukolan kansallispukuja Suomen kansallispukukeskuksen kokoelmista. Näyttely on esillä Suomen käsityön museon Kujalla 5.4.–13.10.2024.
Näyttelyssä on esillä pukuja 1920-luvulta tähän päivään saakka. Niistä jokainen on hieman erilainen toteutus Kaukolan naisen kansallispuvusta. Nämä puvut on lahjoitettu Suomen kansallispukukeskuksen kokoelmaan. Näyttelyssä on myös esillä Suomen kansallispukukeskuksen mallipukukokoelmaan kuuluva tarkistettu Kaukolan naisen kansallispuku.
Helmi Vuorelma otti Kaukolan puvun tuotantoon heti 1920-luvun alkupuolella ja sitä esittävä piirros oli Vuorelman ensimmäisessä kansallispukukuvastossa. Sireliuksen suunnittelema Kaukolan kansallispukumalli onkin ollut tuotannossa koko ajan. Pukumallin muuttumisen aikojen mukana voi nähdä eri ikäisistä kansallispukukuvastoista ja myös Kaukolan kansallispuvun muutoksesta ja muokkaantumisesta ajan muoti-ihanteiden mukana kertovat kansallispukukuvastot vuodesta 1921 alkaen.
Vuonna 1990 Kaukolan naisen kansallispuku tarkistettiin Suomen kansallispukuneuvoston toimesta. Pukutarkistuksen tilaajana oli Helmi Vuorelma Oy, koska kansallispuku oli oleellisesti muuttunut museaaliseen esikuva-aineistoon verrattaessa. Tarkistuksen myötä puku palautettiin vastaamaan Kansallismuseon kokoelmista löytyvää esikuva-aineistoaan materiaalien, ompelurakenteiden ja kaavoitusten osalta.
Vuorelman lopetettua toimintansa, heidän työtään jatkaa Suomen Perinnetekstiilit Oy. Heidän tuotannossaan on Vuorelman tapaan Kaukolan naisen kansallispuvusta kaksi eri-ikäistä pukumallia: sekä U.T. Sireliuksen vuonna 1921 kokoama kansallispuku, että vuonna 1990 julkaistu tarkistettu kansallispuku.
Tänä päivänä Kaukolan naisen kansallispuvun hankkijalla on vaihtoehtoina kaksi eri pukumallia, joista hän voi valita. Pukutarkistuksista huolimatta, kaikki olemassa olevat eri kansallispukumallit ovat yhtä virallisia ja arvokkaita sellaisinaan. Ne ovat osa kansallispukujen historiaamme, oman aikakautensa tuotteita ja jokaisessa näkyy tekijän oma kädenjälki.
Kansallispuvut ovat pukuhistorian asiantuntijoiden nykykäyttöön kokoamia uusintoja kansan perinteisistä ja yksilöllisistä juhla-asuista 1700–1800-luvuilta. Puvut perustuvat alueensa ja aikakautensa tyypillisiin kansan pukeutumistapoihin ja niiden kokoamisen periaatteet ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana.
Naisen kansallispuku Kaukolasta – Puvun vaiheita vuosien varrelta
Näyttely Suomen käsityön museon Kujalla 5.4.–13.10.2024
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Avoinna ti-su klo 11-18. Poikkeuksia aukioloajoissa pyhäpäivinä.
Lisätietoja
Marja Liisa Väisänen, amanuenssi, Suomen kansallispukukeskus, [email protected], p. 050 311 8247
Taina Kangas, kansallispukukonsultti, Suomen kansallispukukeskus, [email protected], p. 050 311 8889