Harjoittelussa Suomen käsityön museossa
Suoritin museologian perusopintoihin kuuluvan työharjoitteluni syksyllä 2022 Suomen käsityön museossa. Tämä museo valikoitui harjoittelupaikakseni, koska olen innokas käsitöiden ja historian harrastaja ja minua kiinnostaa museon aihepiiri. Onneksi harjoittelun myötä minulle tarjoutui mahdollisuus päästä näkemään, mitä kulissien takana tapahtuu.
Museologian opintoni liittyvät omiin uranvaihtosuunnitelmiini. Olen toiminut pitkään opetusalalla, mutta toivon voivani vaihtaa alaa museotyöhön. Suhtauduinkin työharjoitteluun mahdollisuutena oppia mahdollisimman monipuolisesti museossa työskentelystä, jotta saisin varmuutta siihen, mihin haluan tulevaisuudessa mahdollisesti suuntautua.
Harjoittelun aikana pääsin tutustumaan museotyöhön todella monipuolisesti. Kuuden viikon aikana sain kokeilla mm. inventointia, luettelointia, arkistointia ja konservointikeskuksella tekstiilien pitkäaikaissäilytykseen liittyviä töitä, kuten kokoelmaan kuuluvien vanhojen mattojen puhdistusta varovasti imuroimalla.
Paitsi että opin museoalasta hurjan paljon, opin uutta myös itsestäni. Huomasin pitäväni erityisesti kokoelmatyöstä. Siinä sain toteuttaa taipumustani järjestelmällisyyteen ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Nautin työhuoneen rauhasta ja mahdollisuudesta uppoutua käsillä olevaan tehtävään ilman keskeytyksiä. Tuntui myös, että sain paljon aikaan, kun työtä ei tarvinnut jatkuvasti keskeyttää. Opettajalle tällainen mahdollisuus on harvinaista herkkua.
Harjoitteluni aikana museokauppa sai uuden ilmeen. Autoin tavaroiden järjestelyssä ja kaupan valmistelussa joulusesonkiin. Työn aikana konkretisoitui taas se, miten vähän kaikesta työn määrästä näkyy ulospäin, asiakkaille. Joulutorin aikaan saaminen vaatii paljon suunnittelua ja käsipareja. Aikaakin sen koostamiseen kuluu melkoisesti. Käsityön museon joulukauppa on ollut oma suosikkini jo vuosia, ja oli hienoa päästä näkemään, miten se rakentuu yhteistyössä kaikkien työyhteisön jäsenten kanssa.
Oli myös hienoa päästä keskustelemaan museoalan ammattilaisten kanssa niin työstä kuin muistakin asioista. Toisinaan keskustelut kääntyivät suorastaan filosofisiksi. Pohdimme esimerkiksi johtavan konservaattorin Anni Tuomisen kanssa muoviesineiden huonoa säilyvyyttä. Muoviesineet joutunevat seuraavien 20 vuoden sisällä poistoihin, koska ne kerta kaikkiaan eivät kestä aikaa. Maksaako niiden säilyttäminen siis vaivan? Päädyimme siihen, että kyllä maksaa. Kyseiset objektit on otettu museon kokoelmiin, joten niitä täytyy käsitellä sen mukaisesti, riippumatta siitä, miten pitkä(tai lyhyt)ikäisiä ne ovat. Ne myös kertovat omaa tarinaansa omasta aikakaudestaan, ja liittyvät siten laajempaan historialliseen kontekstiin. Museo-objektien äärellä menneisyys tulee lähelle ja muuttuu eläväksi.
Harjoitteluni loppuvaiheessa istuin pohtimaan, mitä olen oppinut. Ensinnäkin olen oppinut valtavan paljon museotyön eri puolista. Mahtavien työkavereiden kanssa on ollut ilo työskennellä. Olen saanut myös aina pyytäessäni apua, milloin mihinkin pulmaan. Toiseksi olen saanut varmuutta omiin tulevaisuuden urasuunnitelmiini. Käsityön museossa työskentelee rautaisia museoammattilaisia, jollaiseksi itsekin toivon vielä tulevani. Olisi hienoa saada työskennellä tällaisella alalla.
Teksti: Maria Kuula, harjoittelussa Suomen käsityön museossa syksyllä 2022.