Tekstiilikonservaattori käy työssään taistoon tahroja vastaan ja säilyttää palan historiaa jälkipolville
Konservointikeskuksessa voi tutustua nyt myös tekstiilikonservaattoriin, joka on taikonut häijyn hiiren leppoisaksi. Ahvenanmaalta Suomen käsityön museon Konservointikeskukseen tekstiilikonservaattoriksi tullutta Susan Hannusasia on aina kiinnostaneet vanhat tekstiilit ja kokoelmanhoito, joten museossa työskentely sopii hänelle loistavasti.
”Koen tärkeäksi myös saavutettavuuden edistämisen, koska se on tärkeä osa kulttuuriperinnön säilymistä”.
Muutto merimaisemista Jyväskylään sujui helposti, ja puhelimen karttasovellus onkin ollut kovassa käytössä viimeisten kuukausien aikana.
”Uuteen paikkaan on aika kiva muuttaa. Jyväskylä on sopivan suuri kaupunki ja kaikki löytyy läheltä. Kaupungissa on myös kaikenlaista aktiviteettia tarjolla.”
Susan pääsi heti myös työn syrjään kiinni, sillä käytännön konservointitehtäviä Konservointikeskuksessa tehtävää riittää. Mukavat työkaverit ja työilmapiiri helpottivat uuteen tehtävään solahtamista.
” Tavaroiden löytäminen ja sijainnin muistaminen on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän se tässä syksyn mittaan selkiydy, kun Konservointikeskuksessa on kaikki niin hyvässä järjestyksessä."
”Tällä hetkellä käsittelyssä on asiakasryijy vuodelta 1851. Vesipuhdistuksen jälkeen vuorossa on vaurioiden tukeminen ompelemalla ja ripustuskujan ompelu tukikankaineen. Ryijy on ikäisekseen (noin 171 vuotta) hyvässä kunnossa. Se on ehtinyt nähdä monta juttua elämänsä aikana.”
Tekstiilikonservaattorin työssä haasteellista on suuren tietomäärän hallinta. Konservointimenetelmien ja -materiaalin osalta ajan tasalla pysyminen vaatii jatkuvaa uuden oppimista ja soveltamista.
”Tahrat aiheuttavat usein päänvaivaa. Museotekstiileissä tahrojen poisto ei ole niin oleellista, koska ne ovat usein historiallisia tahroja, mutta asiakastöissä ja käyttötekstiileissä tahrat koetaan usein häiritsevinä. Mitään universaalia tahranpoistomenetelmää ei ole ja aina niiden poistaminen ei yrityksistä huolimatta onnistu.”
Susanille mielenkiintoisinta työssään on vaihtelevuus. Harva päivä on ihan samanlainen ja mitä tahansa voi sattua. Kaikkeen pitää olla varautunut.
Ja entäs se häijy hiiri? Senkin tarina liittyy konservointityön vaihtelevuuteen. Ja vähän kiireeseenkin.
”Erään näyttelytyön yhteydessä työpöydälleni tuli täytetty hiiri, josta oli korvat pudonneet kuljetuksessa. Ensin piti selvittää hiiren korvien materiaali ja valita siihen sopiva konservoinnissa käytettävä liima kaiken kiireen keskellä. Sopiva liima löytyi ja ei kun hiiren korvat paikalleen. Hiiri jäi työpöytäni kulmalle odottelemaan liiman kuivumista ja siirtoa näyttelyyn. Joka kerta, kun menin hiiren ohi, se näytti häijyltä ei lainkaan sellaista mukavalta ja leppoisalta otukselta kuten eläinohjelmissa”, Susan muistelee.
”Muutaman tunnin kuluttua asia alkoi häiritsemään niin että oli pakko googlettaa hiirien kuvia. Silloin ymmärsin, että olin liimannut korvat väärin päin! En siinä kiireessä ollut huomannut sitä, koska korvissa ei näkynyt selkeää sisä- tai ulkokorvaa. Kaikki oli vain yhtä karvaa”, Susan nauraa.
”Onneksi konservoinnissa käytettävät liimat ovat irrotettavissa eikä liima ollut ehtinyt kiinnittyä vielä kunnolla, vaan sain korvat irrotettua ja laitettua oikeinpäin. Ei päässyt häijy hiiri näyttelyyn, vaan sellainen lupsakka otus siitä lopulta tuli.”
Vaikka syksy on vasta aloitellut ruskaurakkaansa, Susan odottelee mielenkiinnolla jo Suomen käsityön museon perinteistä Käsityöläisten joulutoria.
”Olen kuullut ja lukenut niistä, mutta en ole aiemmin päässyt käymään.”